● Ketään meistä ei ole naulittu
elämään typerien ajatusten orjana. Kun huomaan, että tapani
ajatella johtaa minut muualle kuin minne haluan, voin vaihtaa ajatukseni.
s. 3
● Aliarvioimme räikeästi oman mahdollisuutemme
vaikuttaa omiin asioihimme. Useimmat näkevät itsensä elämän ajopuuna ja uhrina,
eivät omien olosuhteiden aktiivisena rakentajana. s. 4
"Keskinkertaisuutta palvovat johtajat ovat tehneet yrityksistä tylsyyden
bunkkereita,
jotka imevät ihmisistä elämän mehun."
Tom Peters
● Jokainen
ihminen haluaa onnistua
työssään ja viihtyä elämässään. s. 10
● Tarvitset merkityksellisenä pitämääsi
tekemistä viihtyäksesi elämässäsi ja ollaksesi onnellinen. s. 12
● Ihmiset pystyvät enempään kuin tulevat tehneeksi. s. 14
● Hyvä ei synny soolona. s. 15
● Tahdomme, että meidät vapautetaan, sytytetään, meitä
kunnioitetaan, meihin luotetaan. Tahdomme esimiehen, joka seisoo kaverina
rinnallamme eikä painona päällämme. s. 16
● Tavalliset tiistait
ratkaisevat elämänlaadun. s. 16
● Yritykset ovat riistäytyneet
ihmisten käsistä. Niistä on tullut ihmisten isäntiä eikä palvelijoita. s. 16
● Syyttely harvoin muuttaa asioita, mutta pikkuhiljaa se
myrkyttää ihmisen sisustan. Henkinen happamuus
tekee ihmisestä äreän, kireän ja happoisen. s. 16
● Arki ja unelma ihmisarvoisesta
toimintakulttuurista tuntuvat tutkimusten valossa olevan valovuoden etäisyydellä
toisistaan. s. 21
● Työväsymystä voi olla vaikea huomata. Ihmiset
näyttelevät normaalia, vaikka pinnan alla kiehuu. s. 22
● Kaikilla ei ole toisten tunteiden tunnistamiseen
tarvittavaa nuottikorvaa, He kyllä kuulevat soittoa, mutta eivät tunnista
kappaletta. s. 22
● Jokainen pomo vaikuttaa johtamisellaan siihen,
millaisessa hurmoksessa tai helvetissä hänen kanssaan työskentelevät kokevat
olevansa työssään. s. 23
● Työssä jaksaminen on isompi juttu kuin usein ymmärretään.
Ongelman suuruuden näkee kirkkaimmin silloin, kun sitä yrittää ratkaista.
s. 23
"Me
johtajat inhoamme muutosta silloin kun se koskee meitä."
Andrew S Grove
● Jos valta ymmärretään oikeudeksi
komentaa toista, syntyy pelkoa ja painetta, jonka alla ihmiset alistuvat,
kutistuvat ja menettävät elinvoimansa. s. 24
● Perinteisessä johtamisessa ihanteena oli ihminen, joka
teki työnsä hiljaa hyristen, topakan tehokkaasti ja turhia tunteilematta. s. 24
● Alistamalla johdetuista ihmisistä tulee
apaattisia ja innottomia. s. 24
● Johtaminen ei saisi olla ihmisten uuvuttamista tulosten
tähden. Sen tulisi olla ihmisten elinvoiman vapauttamista,
sisäisen liekin sytyttämistä, loputonta innostamista, hänen auttamista näkemään
oman potentiaalinsa. s. 25
● Ihmisten juoksuttaminen on komentokulttuurin jäänne.
Tyyli ei toimi aikana, jona hyvän työn tekeminen edellyttää jokaiselta ihmiseltä
luovuutta, valmiutta äkkikäännöksiin, kykyä kantaa vastuu, lähes
loputonta venymistä, asioiden arvottamista ja viisautta tehdä
valintoja. s. 25
● Ratkaisevaa ei ole, mitä ihminen osaa yksilönä tehdä,
vaan se, mitä hän saa itsestään irti
toimiessaan toisten kanssa. s. 25
"Muutos on
yritysmaailman suuri valhe."
Danah Zohar
● Tuloksen tekeminen ja ihmisistä välittäminen eivät ole
ristiriidassa keskenään, päinvastoin. Huonosti johdetuista ihmisistä ja huonosti
kohdelluista asiakkaista ei loputtomasti irtoa
hyvää tulosta. Pomosta, joka ei tätä tajua, ei ole todelliseksi
tuloksentekijäksi. s. 28
● Kaikki edistys alkaa yhdestä
ihmisestä, joka saa muut mukaansa. s. 32
● Herkullinen kakku ei synny reseptejä lukemalla. s. 33
● Keskinkertaisia yrityksiä vaivaa unelias
ylimielisyys. s. 33
● Huonot yritykset ovat sokeutuneet
omalle surkeudelleen. s. 34
● Huippusuoritukset eivät synny pelkästään tahdonvoimalla,
mutta ne eivät voi syntyä ilman tahtoa olla erinomainen. s. 34
● Johdon on tultava alas
toimistotorneistaan ihmisten tasolle ja nostettava katseensa raporteistaan
ihmisten silmiin ja sydämiin. s. 34
● Eteenpäin päästäkseen on katsottava samalla sekä kauas
että lähelle. (s. 34)
● Kestomenestys on epärealistinen ajatus. Jos haluat pysyä
pinnalla, sinun täytyy olla koko ajan valmis luopumaan
kaikesta oppimastasi. s. 35
● Menestys on heiluvalla nuoralla tanssimista. Olet
kerännyt kaiken oppimasi toimimalla maailmassa, jota ei enää ole. Huominen ei
tule olemaan eilisen toisintoa, vaan maailma, jossa mikä
tahansa tai kaikki voi olla toisin. s. 38
● Ihmisiä ei voi pakottaa
ajattelemaan ja tuntemaan tietyllä tavalla. s. 41
● Vallan antaminen eripuraiselle
joukolle synnyttää vain sekasortoa ja sisällissodan. s. 42
● Johtamisen myytit ovat sietämättömän sitkeitä siksi, että
olemme niin sokeita omille uskomuksillemme. On vaikea etsiä lääkettä tautiin,
jota ei tiedä edes kantavansa. s. 47
● Menestyvä yritys ei koskaan ole yhden miehen show. Monet
vahvat johtajat ovat tuhonneet s. 47
● Maailmassa on mustaa ja
valkoista. On mahdollista pitää kiinni vanhasta ja uudistua jatkuvasti. On
luontevaa asettaa hurjat tavoitteet ja pitää jalat maassa. Työn voi ottaa
vakavasti ja sitä tehdessä voi olla hillittömän hauskaa. s. 49
● Johtajavetoisissa
yrityskulttuureissa ihmiset eivät pääse esiin tavalla, joka tekee oikeutta
heidän osaamiselleen. s. 51
"Sieluttomat ja
kasvottomat yritysjätit kohtelevat ihmisiä kuin pikkulapsia."
Anita Roddick
● Jos et usko pystyväsi enempään, et pysty. s. 67
● Yrityksen tavoitteet toteutuvat paremmin, jos se muuttaa
ihmisten eriarvoisuuden tasavertaisuudeksi ja mukautumisen sisäistämiseksi. s.
71
● Monet johtajat käyttäytyvät
niin kuin olettavat johtajien käyttäytyvän. He esiintyvät jämäkästi,
piiloutuvat konttoreihinsa hienojen kalusteiden keskelle ja ottavat ihmisiä
vastaan. s. 73
● Ihmiset sokeutuvat oman työnsä upeuksille ja menettävät
otteensa siitä mielihyvästä, jota työhön uppoutumisesta saa. s. 81
● Kaikki johtajat korostavat ihmisiä puheissaan, mutta
kaikki eivät mene kysymään ihmisiltä, miten he työnsä kokevat ja miksi homma ei
luista. He eivät uskalla. s. 82
● Hierarkkinen johtaminen on tehotonta
siksi, että tiedon ja tekemisen erottaa ammottava kuilu. s. 86
● Arvioidessaan itseään ihmisen suhteellisuudentaju
heittää pahanlaisesti. Johtajista 70 prosenttia arvioi kuuluvansa
johtamistaidoissa parhaaseen neljännekseen. s. 89
● Pelolla johtava pomo on usein taitava kostamaan. s. 89
● Haluamme onnistua elämässä, mutta vielä enemmän haluamme
välttää sitä, että epäonnistumme. s. 90
"Ei ole
kerta kaikkiaan mitään rajoja sille, mitä tavalliset ihmiset
voivat saada aikaan kun he saavat mahdollisuuden tehdä parhaansa."
Sam Walton
● Suurin syy epäonnistumiseen ei ole se, että emme osaa
tehdä jotakin asiaa. Suurin syy on, että emme edes yritä
tehdä sitä. s. 91
● Hyvä tarkoitus ei
asiakkaalle riitä. Todella harvat yritykset ovat aidosti
asiakaslähtöisiä. s. 94
● Asiakas on aina arvoitus, myös itselleen. s. 94
● Kaikkea voi kopioida, mutta vain aidosta
halutaan maksaa aidon hinta. s. 96
● Harvat yritykset ovat huolissaan, että heidän bisneksensä
on asiakkaiden silmissä möykky, jota ei juuri erota taustastaan. Perinteinen,
asiakkaan tyytyväisyyttä tavoitteleva asiakasajattelu tuottaa samanlaisia
keskinkertaisia palveluja kuin muutkin tuottavat. s. 97
● Todella harva yritysjohtaja osaa kadunkulkijan kielellä
sanoa, miten hänen yrityksensä poikkeaa alan muista yrityksistä. s. 98
● Yrityksellä on kolme tapaa erottua: olla halvin,
olla paras tai olla ainutlaatuinen. s. 98
● Asiakkaat tyytyvät paremman puutteessa
keskinkertaisen kehnoihin yrityksiin, tylyyn palveluun, petettyihin lupauksiin,
jonottamiseen, tuotteiden heikkoon laatuun ja kiskurihintoihin. s. 99
● On vaikea nähdä omaa yritystään asiakkaan silmin. Se on
yhtä vaikeata kuin menestyminen. s. 102
● Asiakaslähtöisessä yrityksessä asemaan katsomatta
jokaisen ihmisen tärkein tehtävä on palvella
asiakkaita ja kuunnella heitä. s. 102
● Yritykset menettävät paljon asiakkaita huonon palvelun
takia, mutta monta kertaa enemmän asiakkaita karkaa
kilpailijalle välinpitämättömän kohtelun takia. s.103
● Asiakas on saatava sanomaan: MAHTAVAA! s. 104
● Markkinoinnissa on kysymys asiakassuhteista. Suhteita voi
olla miljoona, mutta jokainen asiakas on
yksi. s. 105
● Asiakkaan puhe on usein vain kainoja kuiskauksia,
epämääräisiä vihjeitä, pieniä ilmeitä. Asiakkaalla on asiaa, mutta se saattaa
olla työlästä saada ulos. s. 106
"Kun
asiakas puhuu, me hyppäämme."
Nordstromin palveluperiaate
● Asiakkaat eivät ole massa. Yksikään asiakas ei halua olla
eikä ajattele olevansa yksi tuhansien joukossa. s. 107
● Vaikka palvelutilanne toistuu, se on kuitenkin aina
ainutlaatuinen. s. 107
● Jos jäät odottamaan, että asiakas ottaa ensimmäisen
askeleen ja tulee antamaan palautetta, saat vain tietynlaista palautetta. s. 107
● Kaikki muodolliset kyselyt ovat toisen
käden tietoa asiakkaasta. Niistä puuttuu tunnevoima, jonka takia ne on
helppo ohittaa tarvitsematta tehdä mitään toisin. s. 108
● Et voi olla asiakaslähtöinen, jos sinulla ei ole
säännöllistä ensikäden kontaktia asiakkaaseen. Kun asiakasta ei
kohtaa silmästä silmään, hänestä tulee käsite, numero tilastossa, massaa,
möykky. s. 110
● Paljon turhaa touhotusta säästyisi, jos useammin
muistaisi kysyä, mitä sorvari Putkisen rouva tahtoo. s. 110
● Henkilöstö on vapautettava
palvelemaan, ei kahlittava komentokokoelmilla. s. 114
● Palvelun laatu ei ole vain insinööritiedettä, sen
tuottamiseen tarvitaan innostusta, intohimoa ja iloisuutta, eikä sitä voi
synnyttää väkisin. s.115
● Jos keskinkertainen kelpaa, saa vain keskinkertaista. s.
240
● Ihmiset pyrkivät tekemään sitä, mitä mitataan ja mistä
palkitaan. He yrittävät välttää tekemästä sellaista, mistä rangaistaan. s. 241
"Älkää
vaivatko päätänne sillä mitä esimiehet sanovat,
tarttukaa toimeen ohjeita odottamatta."
Akio Morita
● Kun ihmisellä on alle sekunti aikaa miettiä, onko hän
mieliksi pomolle vai asiakkaalle, hän valitsee selkärangallaan sen, kumman
arvelee olevan pomolle tärkeämpää. s. 241
● Useimpien yritysten arvot ovat arvovalheita, joita
ei ole tarkoituskaan elää todeksi. s. 241
● Monissa yrityksissä tavoitteena on puurtaa ja puuhastella
pystyssä pysymiseksi, eikä edes yritetä saada aikaan ihmeitä ja läpimurtoja. s.
242
● Perinteisessä johtamisajattelussa ihmiset nähdään
passiivisina annettujen tehtävien suorittajina. Heitä yritetään sitouttaa
yrityksen arvoihin ja tavoitteisiin ymmärtämättä, että
kukaan ei voi elää toisen antamien arvojen mukaan. s. 242
● Jos tahtoo tuloksen kaksinkertaistuvan, on haettava eri
alueelta kuin kysymykseen ja haluttaessa säilyttää nykyinen tulos ja myynti. Jos
haluaa toiminnan ponnahtavan ihan uudelle tasolle, päästä on kitkettävä monta
"rikkaruohoa". s. 242
"Voimattomuus on mielentila.
Jos ajattelet olevasi voimaton, sinä olet."
Tom Peters
● Käyttäytymisestä on usein vaikea päätellä, onko ihminen
aidosti sydämessään sisäistänyt vai mukautuuko hän vain sen tehtävän
suorittamiseen, josta saa palkkaa. Ero on valtava sekä lopputuloksen että
henkilön sisäisenä kokemuksena. Tehtävänsä sisäistänyt ei kompastu
ensimmäiseen pikku kynnykseen. s. 243
● Kiltti mukautuja tekee työtään vain saadakseen sen avulla
jotakin muuta: rahaa, mainetta, ylennyksen, säilyttääkseen työpaikan tai
pitääkseen pomon tyytyväisenä. Hän ei syty visiosta vaan käyttää sitä keinona
saadakseen sitä mitä todella haluaa. s. 243
● Jokainen päättää itse omasta sisäistämisestään. Jokaisen
täytyy itse sielunsa silmin nähdä se, mistä innostuu. s. 244
● Pystyäksesi tuottamaan muutosta et tarvitse
muodollista valtaa, tarvitset rohkeutta. (s. 245)
● Niin kauan kun ihminen pelkää, hän ei uskalla
ottaa ensimmäistä ja ratkaisevaa askelta kohti vapautta. s. 246
● Tässä näytelmässä, jota päivästä toiseen toisillemme
esitämme, hurja määrä energiaa hukkaantuu pelon ja sisäisen haurauden
peittämiseen. s. 246
● Paras tapa ymmärtää maailmaa on tutustua siihen uteliaan
huipputiedemiehen asenteella. s. 247
● Ajattelumme kutistaa maailman. Havaitsemme kapean
kaistaleen äärettömyydestä, joka ei pieneen mieleemme millään mahdu. s.247
● Yrityksiä eivät omista ne, jotka ovat sijoittaneet siihen
rahansa, vaan ne, jotka ovat antaneet aivonsa ja ajatteluvoimansa
yrityksen käyttöön. s.248
● Vaatii käsittämättömän paljon rohkeutta nousta
vastustamaan typeriä toimintatapoja ja sanoutua niistä irti. On niin helppo olla
hiljaa ja mennä lauman mukana, vaikka reitti veisi rotkoon.
s. 249
● Hiljainen hyväksyntä on suuri syyllinen siihen apeuteen
ja pahoinvointiin, joihin ihmiset työpaikoilla ovat vaipuneet. s. 250
● Oleta, että sinulla on kaikki valta. Lopeta vasta, kun
joku pysäyttää sinut perustelemalla miksi joku toinen tapa on parempi. s. 250
"Ainoita
tuntemiani onnellisia ihmisiä ovat ne,
jotka tekevät sellaista työtä, jota pitävät tärkeänä."
Abraham Maslow
● Älä tuhlaa elämääsi ja voimiasi kuluttamalla
aikaasi asioihin, jotka ovat yhdentekeviä. s. 253
● Vaikeinta ei ole muuttaa ajattelua, vaikeinta on tajuta
mitä ja miten ajattelee. s. 256
● Monet etsivät elämää juoksemalla pakoon
itseään. Toiset odottavat peukut pystyssä onnen tipahtavan syliin. Ja
elämä koko komeudessaan on lähempänä kuin luulemmekaan - tavallisten ihmisten
tavallisissa teoissa. s. 258