Ihmisen on hyvä olla silloin, kun hän saa tehdä arvostamiensa ihmisten kanssa
sellaista, mitä pitää tärkeänä. Aina ei voi valita, mitä tekee ja kenen kanssa,
mutta jokainen voi vaikuttaa siihen, miten tekee ja suhtautuu
omiin hankkeisiinsa ja toisiin ihmisiin. s. 1

Elämä ei ole egotrippi. Kyky tulla toimeen toisten kanssa on tärkein taito elämässä. s. 11

Ihmiset on tarkoitettu elämään ja toimimaan yhdessä eikä selviytymään yksin. s. 11

Vahva ryhmä koostuu vahvoista yksilöistä. Hyvä yhteistyö edellyttää me-mieltä, taitoa ajatella, kokea ja toimia yhdessä. Edellytyksenä on, että ihmiset osaavat säätää egonsa tasolle, jossa yhteistyö tuottaa halutun tuloksen. s. 12

Jos jotakin todella haluaa, sitä tekee ehtoja asettamatta.
Jos haluaa muuttaa maailmaa, etsii keinoja eikä kiemurtele vastuustaan. s. 13

Elämä on kohtaamisia. Kahden ihmisen kohdatessa kohtaa kolme maailmaa.
Kaksi näistä on omatekoista, kohtaajien päässä syntynyttä tulkintaa ja yksi aito.
Aito on se, mitä kohtaamisessa todella tapahtuu. s. 14

Ihmisten kohdatessa voi toteutua ihme: tapahtuu jotakin sellaista hyvää,
mihin kohtaajat eivät ole varautuneet. Tuo ihme muuttaa ihmisen,
saa hänet näkemään ja kokemaan elämän toisin. s. 14

Ihminen on tarkoitettu kokemaan ja tekemään ihmeitä.
Jokaisessa kohtaamisessa on ihmeen mahdollisuus.
Ryhmä ihmisiä pystyy tuottamaan häikäisevän paljon parempia tuloksia kuin tulee tuottaneeksi. s. 15

Tyydymme liian vähään. Käytämme vain pientä osaa henkisestä kyvykkyydestämme.
Emme tarpeeksi tosissamme kysy, mitä olisi mahdollista luoda, jos ihmiset paremmin yhdistäisivät voimansa ja osaamisensa. s. 15

Yhteistyön ongelmat ovat kaikkien tiedossa, mutta ratkaisua on etsitty väärästä paikasta.
Se ei löydy järjestelmistä, rakenteista, koneistoista, tekniikoista, prosesseista, säännöistä eikä julistuksista. Asioiden tekeminen oikein tuottaa korkeintaan sen, mitä on tarkoitus tuottaa. Ratkaisu ei löydy myöskään korvien välistä, aivoistamme, vaan katse on kohdistettava siihen, mitä tapahtuu ihmisten välillä. s. 16

Menestys ja onni ovat vaarallisia tavoitteita. Ne ovat ansa, johon moni astuu ymmärtäessään väärin ja vajaasti elämän olemuksen. s. 16

Elämä ei ole suoritus vaan elämys. Elämän arvoa ei saa kutistaa muutamaan mitättömään numeroon. Sen ydintä ei voi ilmaista vuosina, kiloina eikä sentteinä. Elämä on ihme, jota ei pidä eikä saa määritellä. Se pitää tuntea ja kohdata. s. 17

Pääosa siitä hyvästä, mistä saamme elämässä nauttia, on seurausta toisten tekemästä työstä. Harvoin tulee ajatelleeksi, miten monen ihmisen työtä on tarvittu jokaisen nauttimamme suupalan ja saamamme palvelun eteen. s. 18

Ajatuksilla on etumerkki. Apeat ajatukset tuottavat apeaa todellisuutta ja upeista ajatuksista syntyy upeita juttuja. s. 19

Kun ihmisillä on tahtoa sisäistää yhteinen tehtävä ja kykyä säätää egonsa oikealle tasolle, he eivät enää toimi vain yhdessä vaan yhtenä. s. 20

Jokaisella on vajaakäytössä taitoja ja taipumuksia,
jotka heräävät otollisissa olosuhteissa eloon. s. 21

Kaikki hyvän elämän ainekset ovat mielen ulottuvilla. Kun arvostaa sitä, mitä kulloinkin saa tehdä, ei tarvitse haikailla eikä hötkyillä paremman perään. s. 22

Unelmia saa olla, mutta elämä kannattaa aina ankkuroida siihen,
mikä on totta ja todellista tässä ja tällä hetkellä. Se on aidosti arvokasta! s. 22

Ihmisen suuruutta ei lopulta mittaa se, kuinka paljon hän ehtii elämänsä aikana itselleen kahmia, vaan se, kuinka paljon hän itsestään toisille antaa. s. 23

Jos korostaa eroja, päätyy eroon. Kun huomion kohdistaa yhdistäviin tekijöihin,
syntyy yhteys ja tehdään ihmeitä. s. 23

Ihmisillä on ammatista riippumatta aika lailla samat ongelmat,
mutta yksilöt ottavat hyvin erilaisin valmiuksin vastaan työn paineet. s. 27

Elämämme parhaat hetket eivät ole ne, joissa olemme passiivisia vastaanottajia,
vaan sellaiset, joissa yritämme omasta tahdostamme tehdä jotakin vaikeata ja arvokasta. s. 30

Tärkeä johtopäätös laajoista tutkimuksista on, että työ voi olla hauskaa
ja onkin silloin, kun se haastaa ihmisen riittävästi. s. 31

Jokainen on viime kädessä itse vastuussa omasta työsuhteestaan ja työnilostaan.
Hankalat tyypit tai ankeat puitteet tarjoavat hyviä syitä inhota työtä,
mutta vastuuta tympeän ja tahmean työotteensa seurauksista ei voi siirtää toiselle. s. 32

Työstä tulee turhauttavaa ja ahdistavaa silloin, kun työn tavoitteet vain syötetään tekijän päähän annettuina tekijöinä, eikä hän sisäistä niiden tarkoitusta. s. 34

Työsuoritusta mittaavat menetelmät eivät ole erityisen taitavia tunnistamaan hyvin tehtyä työtä eivätkä ne edes yritä mitata ihmisten tunnetiloja. s. 34

Töiden pilkkominen johtaa samanlaiseen turhautumiseen ja tuo uudenkin ongelman: kun jokainen nyhjää pienen osasen kimpussa, kukaan ei vastaa kokonaisuudesta.
Mitä isompi organisaatio, sitä varmemmin sen käytävillä kulkee enemmän vastuun karttajia kuin vastuun kantajia. s. 35

Meidät on ohjelmoitu odottamaan, että meitä viihdytetään sen sijaan, että tekisimme vapaaehtoisesti jotakin sellaista, mikä tuottaa hyvän olon tunteen. Istuudumme ruudun ääreen odottamaan ilon aaltoa. s. 36

Mekaanisten rutiinien suorittaminen annettujen ohjeiden mukaan puuduttaa ja ahdistaa. Ihminen on suunniteltu työhön sopivaksi, mutta töitä ei ole suunniteltu ihmisiä ajatellen. s. 36

Hanketyö on henkityötä. Hengettömästi tekeminen on hanketyön uhkista suurin: se, että kukaan ei syty tekemään, eikä ketään onnistuta sytyttämään. s. 39

Mielen asiantuntijat ovat aika yksimielisiä, että taituruus edellyttää kykyä lumoutua siitä, mitä tekee. Lopputulos ja siitä saatava palkkio eivät riitä motiiveiksi, tarvitaan oikea suhde itse tekemiseen. s. 45

Ei ole kovin viisasta jäädä odottamaan arvostusta, koska lopulta kukaan ei saa ansaitsemaansa arvostusta. s. 50

Vaikka kiitosta ei sanota, sitä voi kokea. Kannattaa kehittää kykyään kuvitella kiitollisuus,
jota ihmiset tuntevat hyvin tekemästäsi työstä. s. 50

Ero ulkoa annetun ja sisäistetyn tavoitteen välillä paljastuu parhaiten silloin,
kun kohdataan vaikeuksia. Toisen asettamaa tavoitetta toteuttava antaa periksi, omaa unelmaa jahtaava jatkaa matkaa. s. 60

Ryhmän tuloksia voisi merkittävästi ja nopeasti parantaa kohdistamalla huomio ryhmän hiljaisiin alisuorittajiin ja vähentämällä itsekeskeisten huipputyyppien hyysäämistä. s. 65

Pidän röyhkeyttä ja apaattisuutta saman taudin oireita. Vaivan nimi on heikko itsetunto.
Se ilmenee öykkärillä pullistelun tarpeena, apaatikoilla omien kykyjen vähättelynä. s. 66

Valtava määrä luovaa voimaa ja elämän energiaa tuhlautuu siksi, että ihmiset tyytyvät hiirulaisen osaan ja potkivat vastuun palloa pois omalta tontiltaan. s. 67

Fiksu ihminen kykenee tekemään päätöksiä myös tilanteessa, jossa ei ole mitään sisäistä tarvetta tai ulkoista painetta tehdä päätöstä. Hän vain päättää toimia toisin. s. 76

Aivoja käyttämällä säästää hikeä. Hyvin suunniteltu on edelleen puoliksi tehty, mutta sen toisen puolen tekemisessä ratkaisevaa on, missä hengessä tehtävää tekee: hyvällä mielellä vai hampaat irvessä. s. 78

Työpaineet eivät jää työpaikalle, vaan purkautuvat kaikkeen mitä teemme ja vaikuttavat siihen, millaisia vanhempia olemme lapsillemme tai miten jaksamme muistaa omia vanhempiamme. s. 83

Kaikki ristiriidat ovat ratkaistavissa, mutta niitä ei voi ratkaista ilmapiirissä, jossa etsitään syyllisiä eikä tosissaan pyritä sopuun. s. 84

Pelivara on alue mahdottoman ja kielletyn välissä. Sillä on yläraja ja alaraja. Useimmat aliarvioivat valtuuksiensa määrän, monet jopa räikeästi ja tämän seurauksena paitsi käyttävät vain pientä osaa osaamisestaan, myös ahdistuvat. s. 85

Pelivaran alarajasta päättävät toiset. Ylärajan vedämme itse. s. 85

Ego on työkalu, jota voi käyttää kahdella tavalla väärin: voi joko liioitella kykyjään tai vähätellä itseään. Jos henkilöllä on turhan suuret luulot itsestään ja saavutuksistaan, hänestä voi tulla ylimielinen. Jos henkilö vähättelee itseään ja osaamistaan, hän on alimielinen ja aliarvioi itseään ja pihtaa osaamistaan. Hän ei pistä persoonaansa peliin. Siksi hän ovat ryhmälle riesa. s. 90

Ryhmän saa kukoistamaan, jos ihmisiä kannustaa käyttämään egoaan yhteiseksi hyväksi. Arkoja ja epävarmoja tulee rohkaista ja itserakkaita rauhoitella. s. 92

Mitä monimutkaisempi askare, sitä enemmän kilpaileminen estää saamasta tuloksia, koska liian tiukka fokus tukkii aivojen luovuuden ja estää keksimästä hyviä ratkaisuja. s. 95

Jokainen meistä on aktiivisesti tai passiivisesti mukana prosesseissa, joissa luodaan tai viedään, annetaan tai riistetään arvoa. s. 100

Myönteiset tunteet avaavat mielen näkemään mahdollisuuksia, auttavat kytkeytymään toisiin ja tajuamaan kokonaisuuden. Ne muuttavat meitä ja ihmissuhteemme. Me yksinkertaisesti näemme ja koemme ihmiset toisin silloin, kun mielessä on myönteisiä ajatuksia. s. 106

On paljon ihmisiä, jotka tekevät sitä mitä tekevät, koska ovat sattuneet päätymään omaan ammattiinsa. Sitten on niitä, jotka eivät voi olla tekemättä sitä, mitä tekevät. s. 110

Latautuneessa ”suoran kokemisen tilassa” valta siirtyy päästä sydämeen ja tästä seuraa kohonnut yhteyden tunne toisiin ihmisiin. s. 112

Jotakin isoa on tapahtumassa. Vallan linnakkeet ovat murtumassa, koska niiden muureja nakerretaan monesta suunnasta. Kiltit, alistamalla nitistetyt ihmiset antavat toisten päättää puolestaan, mutta fiksut eivät tähän suostu, vaan vaativat saada käyttää omia aivojaan. s. 116

Kun ryhmä ihmisiä haluaa saada jotain aikaiseksi, yleensä syntyy sitä, mitä on tarkoitus tehdä. Sivutuotteena saattaa kuitenkin syntyä myös sellaista vahinkoa tai pahaa mieltä, jota kukaan ei halunnut tuottaa, mutta syntyi kuitenkin. s. 118

Ryhmässä jyllää kaksi vastakkaista voimaa: toinen nostaa ja saa aikaan hyvää, toinen nujertaa, lamaannuttaa ja tuottaa sellaista, mitä kukaan ei halua syntyvän. Ja molemmat voimat jylläävät kaiken aikaa. s. 118

Yhteisöt ovat kadottaneet elinvoimansa ja menettäneet yhteyden siihen, mitä tekevät. Tämä johtuu Peter Blockin mukaansa siitä, että järjestelmät keskittyvät liikaa itseensä ja omien tavoitteidensa toteuttamiseen. Ne ovat itsekkäitä ja ylimielisiä, kyvyttömiä kuuntelemaan ja siksi kelvottomia reagoimaan oikein. s. 121

Aitoa yhteisöä ei synny, jos ihmiset vain valjastetaan toteuttamaan jossakin muualla tehtyjä suunnitelmia. Jos halutaan elävä yhteisö, ihmisten on saatava vaikuttaa asioihin - ei vain siihen, miten asiat tehdään, vaan myös siihen, mitkä ovat tärkeitä asioita. s. 122

Tarkoituksen pohtimisen käynnistää usein joko jonkinasteinen kriisi tai muutostarve, mutta sen voi käynnistää myös positiivinen halu nostaa toiminta uudelle tasolle. s. 123

Ei ole huono asia, että korostetaan tuloksentekoa, haetaan tehoja ja leikataan kustannuksia. Jos kuitenkin taloudesta tulee ainoa arvo, jotakin on pahasti pielessä. s. 126

Erotamme toisten puheesta valheet ja puolitotuudet,
mutta omalle sisäiselle puheellemme olemme lähes immuuneja.
Hyväksymme itsepetoksen, koska selitämme sen parhain päin. s. 130

Mitä monimutkaisemmaksi maailma muuttuu, sitä vaikeampi sitä on ymmärtää, saati selittää. Kun ymmärrys loppuu, joko tunnustamme tietämättömyyden tai otamme käyttöön oletukset. s. 131

Oletuksia on vaikea tunnistaa, koska usein ne paljastuvat joko vihjeinä tai virheinä. Ne kytkeytyvät ajatuksiin, joihin olemme niin kiinni kasvaneita, että emme enää edes havaitse niitä. s. 133

Työyhteisöjen ongelmia ei voi ratkaista tempuilla eikä massiivisilla muutosohjelmilla. Pitää perehtyä paljon syvemmälle syihin voidakseen vaikuttaa seurauksiin. Hajuvedellä voi muuttaa tunkion tuoksua, mutta ei poistaa raatojen lemua. s. 138

Ajattelu ei auta, vaan estää meitä ymmärtämästä oman mielemme toimintaa. s. 139

Yritämme ratkaista mielen ongelmia samalla logiikalla kuin teknisiä pulmia. Jos erottaa itsensä systeemistä, jonka erottamaton osa on, ei havaitse omaa osuuttaan ongelmassa oikein. Etsii syitä ja vikoja toisista tajuamatta, että osa ongelmasta on itse aiheutettua, oman mielen tuotosta. s. 140

Mielemme on jakaantunut moneen osaan, joista yksi osa yrittää hallita muita. Toimimme kuin koiranpentu, joka jahtaa omaa häntäänsä. Luomme ongelman ja yritämme ratkaista sitä tajuamatta, että me itse olemme tuo ongelma. s. 140

Mielikuvista ja uskomuksista on tullut meille todellisuutta tärkeämpää. Olemme päätyneet kollektiiviseen illuusioon, kolluusioon, jonka seurauksena mielipiteet ovat ottaneet ylivallan. s. 141

Kun mieli jää luomiensa kuvien vangiksi, sen luova toiminta ehtyy. Tällä on vakavat seuraukset, koska ajatusten luova leikki on elinvoiman ehto. Ihmisen on saatava käyttää koko henkistä kapasiteettiaan, muuten hänestä tulee tahdoton ja itseensä tyytymätön alistuja. s. 142

Osa yhteistyöhön liittyvistä oletuksista on harmittomia, osa vaarallisia ja suorastaan tuhoisia. Tiedämme, että mielellä on meihin mahtava mahti, mutta asiantilan muuttaminen ei ole helppoa. Tunnistamme taudin, mutta emme tiedä, mikä rohto siihen tepsii. s. 142

Yhteistyön rakentamisessa kapea ihmiskuva ja sokea systeemiusko on tuhoisa yhdistelmä. s. 143

Ihmiset haluavat hyvää itselleen ja toisilleen, mutta eivät aina ole valmiita tekemään niitä muutoksia, mitä tämä edellyttää hänen ajattelussaan ja teoissaan. s.147

Kun tosiasiat ja uskomukset kohtaavat,
usko yleensä jyrää faktat. s. 148

Mitä syvemmälle tutkitaan, sitä vaikeampi on erottaa syy ja seuraukset toisistaan ja selittää tapahtunutta mekaanisin termein. s. 151

Mikä saisi meidät lopettamaan ihmisten luokittelun ja purkamaan mielemme miinakentän, joka hankaloittaa työskentelyä toisten kanssa? s. 155

Hyvillä ihmissuhteilla on tervehdyttävä vaikutus,
kielteiset suhteet vaikuttavat kuin hitaasti musertava myrkky. s. 156

Ihmisen aivot ovat rakentuneet luomaan yhteyksiä,
eivät eristämään ihmisiä toisistaan. s. 157

Kahden ihmisen aivojen välillä on näkymätön silta, jonka ansiosta pystymme paitsi tuntemaan toistemme ajatuksia ja tunteita, myös aavistamaan toisten aikeet. s. 157

Jaamme yhteistä kohtaloa, haluamme tai emme.
Kukaan ei pääse karkuun ilmassa leviävää aivosaastetta, koska se ei ole erityksissä ihmisen sisällä vaan heijastuu kaikkeen ja leijailee ilmassa. s. 158

Itsekeskeisyys kaikissa muodoissaan tappaa empatian, myötätunnosta puhumattakaan. s. 165

Sokea usko systeemeihin tekee ihmisistä pelkkiä pelinappuloita. Järjestelmä jyrää heistä särmät ja tuottaa kuuliaisia käskyläisiä, ohjeohjuksia ja pykäläpaimenia, jotka neuroottisesti välttelevät tekemästä virheitä. s. 176

Pelolla johdetuissa kulttuureissa ihmiset tuijottavat ohjesääntöjä ja tekevät mieluummin tyhmyyksiä kuin uskaltavat käyttää aivojaan. Tehokkuutta tavoittelevat systeemit ovat surkuhupaisan tehokkaita synnyttämään ja pitämään yllä tarpeetonta tyhjäkäyntiä. s. 177

On kahdenlaisia ryhmiä on: vahvoja ja tyhmiä. Vahva ryhmä saa hyvässä hengessä aikaan sen mitä se yrittää tehdä. Jäsenet tekevät siitä vahvan. Tyhmä ryhmä on tyhmä siksi, että yhdessä toimiessaan ihmiset syystä tai ilman syytä tulevat toimineeksi tyhmemmin kuin jokainen haluaisi toimia. s. 178

Harva ihminen tajuaa ahdistuksensa olevan pääosin itse aiheutettua.
Pahan olon syynä ovat usein väärät oletukset ja odotukset maailmasta:
maailma ei ole jukeboksi, jossa saa mitä haluaa. s. 181

Ei voi estää ihmisiä katselemasta maailmaa erilaisilla linsseillä, mutta keskittymällä erimielisyyksien sijaan siihen, mitä on tarkoitus saada aikaan ja mitä kukakin tekee, voidaan välttää monta turhaa tulehdusta. s. 185

Kaikista joukkueen pelaajista ei tarvitse pitää, mutta jokaisesta pitää välittää. s. 185

Tulosten kannalta on sitä parempi, mitä avoimemmin ihmiset saavat osoittaa todelliset tunteensa, mutta avoimuus toimii vasta sitten, kun ihmiset luottavat toisiinsa ja haluavat toisilleen hyvää. Riitaisassa porukassa lupa avoimuuteen voi johtaa siihen, että mielen likasangot tyhjennetään toisten päälle. s. 185

Järjestelmät eivät pidä siitä, että ne haastetaan.
Monet järjestelmät mieluummin tuhoutuvat kuin muuttuvat.
Mutta kaikki ne tuhoutuvat, elleivät muutu, sillä niillä on vastassaan itseään suurempi voima: olosuhteet. s. 189

Ismi toisensa jälkeen on kaivettu kuoppaan ja unohdettu siksi, että ne eivät ole pystyneet tarkistamaan ja vaihtamaan oletuksiaan. Kun elävä todellisuus haastaa jähmeät uskomukset, toisen on annettava periksi. s. 189

Yhteisö, joka määrittelee oman tarkoituksensa itsekeskeisesti ja omahyväisesti, ei ymmärrä omaa parastaan eikä omaa tilannettaan. Yhteisöt eivät ole vain itseään eivätkä jäseniään varten, niiden tehtävä on tuottaa sitä, mitä joku heidän ulkopuolellaan oleva tarvitsee. s. 189

Dynaamisten prosessien kuvaaminen staattisilla termeillä johtaa siihen, että ei todella ymmärretä asioiden kompleksista luonnetta. s. 192

Itsekeskeinen ajattelu ilmentää systeemiälyn puutetta. Individualismi ruokkii asioiden tarkastelemista itsen, oman edun ja nautinnon kannalta. Tällainen johtaa pinnallisuuteen ja ihmisten esineellistämiseen. Siinä korostuvat vaikutelmat, uskomukset ja uskottelu, tunnelmat, ei todellisuus. s. 192

Kun korostetaan vuorovaikutusta, mieltä katsotaan elävän liikunnon osana ja huomio kiinnitetään kokonaisuuteen sen sijaan, että yritettäisiin korjata sen yhtä osaa. Näkökulman muutos vähentää itsekeskeisyyttä tai poistaa sen kokonaan. s. 193

Jos organisaatioita kehitetään näkyvän ehdoilla, ei ymmärretä, miten pelot ja hengen latistamisen monet muodot estävät saavuttamasta sitä, mikä olisi kaikkien etu. Kaikkien etu on, että eri osapuolien edut huomioidaan tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Näin ei tapahdu, jos jollakin on ylivalta ja alistamisen oikeus. s. 193

Kun kutistavat ja latistavat systeemit havaitaan, paljastetaan ja poistetaan, ihmisten tapa toimia yhdessä muuttuu. Kun pelon ja nöyryyttämisen mekanismit tunnistetaan, ihmisiä voidaan alkaa vapauttaa niistä ja he alkavat luottaa toistensa hyvään tahtoon. s. 197

Emme hae uusia näkökulmia, jos vanhassa katsannossamme ei mielestämme ole mitään vikaa. Eikä siinä ole mitään vikaa ennen kuin tulee eteen sellainen kriisi, josta ei vanhoilla värkeillä selviä. s. 199

Ihmisellä on kyky ja voima muuttaa mielen systeemiä ja pysäyttää sellainen toiminta, joka ei ole fiksua ja perusteltavissa. Toivo on siinä, että systeemi voi oppia omista virheistään. Tämä voi tapahtua niin, että ihminen tajuaa tekojensa seuraukset joko ennen kuin tekee virheet tai heti tehtyään. s. 202

Mitä monimutkaisempi systeemi, sitä vaikeampi voi olla paikantaa toiminnan todelliset ongelmakohdat. Kun syy ja seuraus ovat kaukana toisistaan, asioiden yhteyttä on vaikea nähdä saati puuttua niihin. s. 202

Toiminnallisten ongelmien syyllinen ei ole aina ihmisissä, usein se on systeemissä. s. 203

Hitaasti tekemällä syntyy paras laatu, koska mieli ehtii tekemiseen mukaan. s. 203

Ihmissysteemeissä on paljon piileviä tekijöitä, joiden voiman viisaat johtajat ihmisissä tunnistavat ja osaavat hyödyntää. s. 204

Vähimmällä selviää, jos ongelman ratkaisee ennen kuin siitä tulee ongelma. s. 205

Monista tuntuu, että heidän elämästään puuttuu jokin onnen täyttymyksen ehto. Osa heistä etsii tuota puuttuvaa palasta koko elämänsä. Kun ihmisiltä kysyy, mitä he elämässään haluavat, harvat sanovat sellaista, minkä puolesta haluavat työskennellä, vaan asian, mistä haluavat päästä eroon. s. 209

Ihminen, joka elää ongelmia ratkoen, ei lyhytkestoisia hyviä hetkiä lukuun ottamatta ole koskaan onnellinen, koska hän on virittynyt väärin. Häntä ohjaa pelko ja puute. s. 210

Kaikilla mieleltään terveillä ihmisillä on unelmia, mutta useimpien unelmat eivät koskaan toteudu. Suurin syy on, että niitä ei edes yritetä elää todeksi. s. 210

Dialogi tarkoittaa toisiaan arvostavien ihmisten tapaa tutkia yhdessä ja oppia ymmärtämään asioita syvemmin. Keskustelun ei tarvitse päätyä yhteiseen päätökseen. Vaikka mitään ei lyödä lukkoon, onnistuneen dialogin jälkeen kaikki tietävät, miten tulee toimia. s. 211

Kun vanhan vamman kanssa menee uuteen tilanteeseen, ei elä todellisuudessa,
vaan kuvittelee sellaista, mitä ei ole. Emme kohtaa ihmistä,
vaan hänestä muodostamamme kuvan. s. 212

Ryntäämällä hätäisesti havainnosta tekemiseen junnaamme vanhassa uomassa,
toistamme samoja virheitä päivästä ja vuodesta toiseen, eikä synny mitään uutta. s. 214

Ryhmässä toimimista on tutkittu paljon, mutta kerätyllä tiedolla ei ole juurikaan pystytty muuttamaan ihmisten käyttäytymistä. s. 216

Äly tukkii aivot. s. 216

Meillä on yhden sijasta kolmet aivot:
yksi päässä, yksi sydämessä ja yksi koko kehon alueella. s. 217

Jos lähtee liikkeelle varmana kannastaan, joutuu joko väittelyyn tai antamaan periksi. Jos taas aloittaa kuuntelemalla, tajuaa pian, miten on fiksua toimia. s. 219

Aito avoimuus edellyttää, että ryhmässä on turvallista olla eri mieltä, eikä ketään loukata eikä vähätellä. s. 219

Järjen ja tunteen hallitsemasta elämästä puuttuu pointti. Se on tekemistä tekemisen vuoksi. Jos järki määrää, toimitaan kuin kone. Jos tunne määrää, toimitaan kuin tuuliviiri tai heiluri tunnelmien mukaan. s. 221

Dialogissa ei opeteta toisia, vaan opitaan heiltä. s. 230

Uhat organisaatiolle ja ihmisille eivät tule nopeista kriiseistä
vaan hitaista prosesseista. s. 236

Elefantin voi leikata kahtia, mutta tuloksena ei ole kahta elefanttia,
vaan aikamoista sotkua. s. 239

Mitä kapeammalta alueelta nostetta etsii, sitä vähemmän sitä löytää. s. 255

Laatujohtamisen käsikirjojen ylevät ajatukset kutistuivat tehtaiden johtajien ja käyttöinsinöörien aivoissa pelkiksi mittareiksi ja ihmisten valvonnan välineiksi, joilla heitä hiillostettiin teknisissä pikkuasioissa samalla kun asiakkaille keskeiset asiat jätettiin huomiotta. s. 259

Mittaamiseen pohjautuvassa johtamisessa ei arvosteta sitä, mitä ei voi nähdä eikä mitata: henkeä, mainetta, kunnioitusta, ystävällisyyttä, luottamusta, kiittämistä, rohkaisua, venymistä, hyväntahtoisuutta, erilaisuutta, välittämistä. Tärkeintä on tehdä sitä mitä mittarit mittaavat. s. 260

Kukoistus on kierre. s. 264

Yksikään esimies ei voi yksin tehdä ihmeitä, mutta hän voi yksin estää ihmeiden syntymisen johtamalla ihmisiä tyhmästi. s. 265

Tapa etsiä hyvää johtajuutta tutkimalla hyviä tuloksia tehneiden johtajien tyyliä ja tapoja johtaa vääriin ja suorastaan vahingollisiin johtopäätöksiin. Matkimalla ei tule hyvää johtajaa vaan huono kopio hyvästä. s. 268

Huippujohtajat eivät koskaan asetu ihmisten olkapäille,
vaan tarjoavat oman olkapäänsä ihmisten tueksi. s. 269

Johtajan persoona on työkalu, jota voi käyttää hyvän tai pahan tuottamiseen. s. 270

On todistettu, että parempaa taloudellista tulosta tekevät ne yritykset, jotka toiminnassaan korostavat asiakasta kuin ne, joille ykköstavoite on kasvattaa omistajan rahakasaa. s. 276

Asiakas antaa yhteisölle olemisen oikeutuksen ja tarkoituksen.
Yhteisön asiakas on yhteistyön tarkoitus! s. 277

Omistajuuden ylikorostaminen on ehkä suurin syy organisaatioiden henkisen tilan heikkouteen. Kun johdon isokätinen palkitseminen ei perustu yrityksen maineeseen asiakkaiden silmissä, vaan omistajien odotuksiin osakekurssin kehityksestä, aletaan toiminnassa korostaa epäoleellisia asioita. s. 277

Kaikissa yhteisöissä sanotaan ja uskotaan, että asiakasta varten kaikki tehdään.
Sillä on mitätön merkitys, mitä yhteisössä sanotaan asiakkaista tai edes tehdään heidän hyväkseen. Se ratkaisee, mitä mieltä asiakas on saamastaan kohtelusta.
Jos asiakas ei syty, hän ei tule. s. 278

Maineella lunastetaan tai riistetään organisaation olemassaolon oikeutus. Omaa mainetta ei voi määrätä, mutta siihen voi toki vaikuttaa: teoilla, vain niillä. Toimimalla toisin muuttuu maine. s. 280

Terve työyhteisö selviää kaikista ongelmista, mutta monet yhteisöt ovat kyvyttömiä ymmärtämään itseään. Ne eivät ole systeemiälykkäitä ja mieluummin kuihtuvat kuin kukoistavat. Niiden alistava ihmiskuva johtaa hillittömään henkisen kyvykkyyden tuhlaukseen. s. 296

Vain muuttamalla oletuksiaan, päivittämällä uskomuksensa ja luopumalla yksiulotteisesta ajattelusta organisaatiot pystyvät toteuttamaan todellista tarkoitustaan. s. 286

Kytkeytyminen toisiin on ainoa toivomme. s. 287

Monen asian arvon tajuaa vasta sitten kun siitä joutuu luopumaan:
ystävän, työn, terveyden, yhteistyön – tai isän. s. 289

Elämän voi tuhlata, mutta ei säästää. s. 291

Kun rakastaa, ei tarvitse muuta syytä toimia. s. 292

”Me” on yksi kielemme kauneimmista sanoista. s. 292

Kun minästä kasvaa me, alamme toimia tavalla, joka on enemmän kuin yhdessä tekemistä. Silloin toimimme yhtenä. s. 292