Nostekuuri on kolmiosainen ohjelma me-hengen, työinnon, mielen kunnon ja tekemisen tulosten kohottamiseksi. 

Nostekuurissa kiteytetään hyvässä hengessä omia ajatuksia ja keskustellaan niistä toisten kanssa.

Nostekuurin kulku

Nostekuuri alkaa kyselyllä, jossa avoimilla kysymyksillä kartoitetaan ihmisten näkemyksiä. Vastatessaan jokainen alkaa henkisesti valmistautua nosteeseen.

Ensimmäisen istunnonteemana on oma työinto ja toisessa keskitytään yhdessä syttymiseen. Huipennuksessa katsotaan, mihin on noustu ja miten jatketaan.

Nostekuurissa ihmiset oppivat kuuntelemalla ymmärtämään itseään ja toisiaan, osoittamaan arvostusta toisilleen ja keskittymään siihen mikä on todella tärkeätä. Tämä vähentää jännitteitä ihmisten välillä, auttaa viihtymään työssä ja saamaan enemmän aikaan vähemmällä hiellä.

Nostekuuri on viiden vuoden kehittelyn tulos. Kokemus on osoittanut, että tulokset näkyvät ja tuntuvat heti. Nostetta syntyy sitä enemmän, mitä useampi kuuriin osallistuu.

  • Ryhmän henki syntyy yhdessä. Jokainen on siitä vastuussa ja vaikuttaa siihen enemmän kuin ymmärtää.
  • Ryhmän henki vaikuttaa tuloksiin. riippuvat 
  • Jokaisessa Toisten vahtimisen sijasta huomio tulee kiinnittää siihen mitä itse voi tehdä hengen hyväksi. 
  • Nostetta syntyy, kun ihmiset oivaltavat asioita yhdessä. 


"Paras koulutus, minkä yhtiö 
on koskaan järjestänyt."
Nostekuuriin osallistuneen kommentti 

  • Kohentaa työintoa ja tekemisen tuloksia. 
  • Lisätä luottamusta työystävien välillä.
  • Synnyttää ryhmänostetta ja nauttia yhdessä tekemisestä.
 

Tahdon tietää lisää Nostekuurista. Ottakaa yhteyttä
Tahdomme tarjouksen Nostekuurista. Ottakaa yhteyttä.

Nimi
Yritys        
Osoite       
Sähköposti
GSM         
Toiveita,
kysymyksiä