Lukijan
innoittamiseksi
10
1. Kuinka
Juho oppi
kumartamaan
13
Kiuruvesi on
mahdoton paikka yrittäjälle. Mikä on "se jokin". Kyllä
saamaton syitä keksii.
Hurja visio Hongkongista. Kulkuohjeita matkalla
menestykseen. Ensimmäiset askeleet.
2. Et
tiedä, mihin asti pystyt
venymään
23
Miksi Matti Kallio halusi uudistaa kannattavan kaupan? Myynti
kymmenkertaiseksi, mahdotonta!
Norsu pysyy nöyrästi nuorassa. Hyvästi
keskiarvot! Espanjalaisen kirpun karu kohtalo
3. Älä
pelkää kilpailua, pane kilpailijat
pelkäämään
32
Pauli Matikainen kohtasi kilpailun. Näin selviät kiristyvässä
kilpailussa.
Kun olet kokeillut kaikkea, kokeile vielä tätä.
4.
Kahdeksan asiaa, jotka menestyjät tekevät
paremmin
40
Kenelle menestys kuuluu? Miksi hyvä on hyvä ja huono on huono?
Kahdeksasta ohjeesta kahdeksi
5. Vain
olennainen on tärkeää, mutta mikä on
olennaista?
47
Mikä tekee Keskosta kannattavan? Myyntikatteesta riippuu 80 %
tuloksesta.
Hyviä kauppoja johdetaan silmät auki. Menestyvien kauppojen
yhteiset ominaisuudet.
Tarvitset hyvän maineen tai kirkkaan roolin
6. Hyvän
kauppiaan
tuntomerkit
61
Kauppiasammatin peruspilarit. Millainen ihminen on kauppias? Kroonisen
kiireen riivaamat.
Laitisen Topin tarina. Päästä paineet pihalle. Loman
tarpeessa olevan tuntomerkit.
Erilaisuus on menestyjien yhteinen
nimittäjä. Menestyvät kauppiastyypit. Ylöspäin, ylöspäin
7.
Maailman parhaissa
kaupoissa
76
West Edmonton Mall - mykistävä kauppakeskus. Someplace special -
kaupanteon fiilistä.
Daimaru - torikauppaa marmorilattialla. Tianguis on
sellainen kuin sen asiakkaat.
Rainbow - sateenkaaren tällä puolen. Union
Station - liikeideana viihtyminen.
Seitsemälle sopii parhaan formu.
Idealleen uskollinen Superquinn. Menestyksen lunastus
8. Kaupan
kohtalon
hetki
93
Bumerangi-periaate. Asiakas täytyy saada tulemaan uudelleen. Ota
asiakas liikekumppaniksi.
Palveluhalu tositestissä. Miksi asiakas
hylkää kaupan? Koe itse kassajono!
Asiakas on ihminen. Näin
asiakaslähtöisyys näkyy Superquinnissa
9.
Hyvää, halpaa,
helposti 105
Luulo ei ole tiedon väärti. Ykköshallin nimi on enne. Mitä asiakas
todella tahtoo?
14 asiaa, jotka ärsyttävät asiakasta. Opi
kääntämään valitus voitoksi.
Jos todella tahdot ajatella asiakasta
10. Kuusi
kätevää keinoa selvittää asiakkaan
tahto
118
Selvitä yrityskuva! CM-Ykköspaikka tutki itsensä. Kysy niin sinulle
vastataan. Ruusut ja risut.
Asiakaspaneeli. Palautetta tulee vain, jos
sitä todella tahtoo. Kauppias vierailee myymälässä.
Kerää
henkilökunnan saama palaute
11.
Liikeidea - kaupan tärkein
työkalu
138
Asiakas ei voi johtaa kauppaa. "Minä en sun liikeideoitas
tarvitse". Liikeidea ei ole
toiminta-ajatus. Tapa tehdä tulosta.
Etsi ylivoimaa. Perusasiat selviksi. Sekki pöytälaatikossa.
Erotu tai
unohdu! Kahteen suuntaan. Rahaa ei voi monistaa. Voittajat ja voitetut
12. Kaupan
paikat ja
kauppapaikat 157
Sijainnin vaikutus liikeideaan. Säpinällä tupa täyteen.
Taulukoukun takia hehtaarihalliin.
Sijainnin hyödyntäminen
13. Erotu
tai lopeta
kaupankäynti
165
Markkinat vallataan hinnalla. Hinnan hurma ja harha. Kohtalokas
kierre. Pyri ykköseksi!
14. Näin
teet
liikeidean
173
Perusasioiden selvittäminen. Näin voi mennä pieleen
15. Mitä
myyt, sellainen on
kauppasi 182
Karsit tai et, valikoima kasvaa. Tavarat liikkeelle! Elävät ja
kuolleet tuotteet
16.
Hyvästä myymälästä on helppo
ostaa
189
Miksi uudistetaan? Vain hyvä uudistus kannattaa tehdä. Raha ei
ratkaise.
Helpota asiakkaan ostamista. Mitä ensin, mikä viimeksi?
Myymälän tehtävät
17. Jos
haluat tehdä kauppaa, markkinoi
kauppaasi
197
Maineeseen voi vaikuttaa. Hyvä mainos, huono mainos. Mainostat, siis
olet olemassa.
Vastaus on Väiski. Sanoma syntyy sanomisen tarpeesta.
Erilainen erottuu vaikka pimeässä.
Virkistys vaihtelee. Pikku virheestä
voi nousta hurja haloo. Julkisuutta voi järjestää
18.
Toiminnan on oltava
tehokasta 213
Jokaisen asenne ratkaisee. Pikkusäästöllä miljoonatulot. Näytä
hyvää esimerkkiä.
Rimat työtehoille. Tavaravirta sujuvaksi. Tehokas
kassa on hyvää palvelua.
Tekniikan avulla kulut alas. Tehoa mainontaan.
Tehoa tarjouksiin
19.
Yhdessä tulos
tehdään 226
Ollimarin väen jouluyllätys. Kauppiaan firma vai meidän firmamme?
Uljas yhteinen unelmamme.
Tavoite: virheitä nolla. Pelottelu ei tehoa
edes pelkureihin. Tiedän, olen siis vastuussa.
Tieto ei kulje
itsestään. Paljastavat pikku eleet. Me teemme sen!
20.
Itsensä
johtaja 237
Päätä olla oman aikasi herra. Teetkö töitä vai tuloksia? Tee se,
mikä pitää tehdä.
50 000 päätöstä päivässä. Unia suuret
suunnitelmat. Hyvä esimies on hyvä esimerkki.
21. Suunta
ulos, ylös vai
sisään? 249
Kotikylänä koko maailma. Näin muuttuu maailmamme. Asiakkaiden
kapina.
Hyvästi komentokulttuuri! Vielä kerran: asiakas. Teidän
kauppanne menestyy, jos...
Siteeratut 260
Lähteitä 268