![]()
![]()
Heti vaikuttava itsensä johtamisen ohjelma.Harppauksia
MasterClass on nostemestari Heikki Peltolan ohjaama ohjelma, jossa haetaan nopeasti vaikuttavaa kohennusta yksilön tai ryhmän työtapoihin ja tuloksiin.Energiaa!
MasterClassin käyneet (jo toista sataa esimiestä ja asiantuntijaa) ovat ällistyneet (katso palaute), miten nopeasti ja miten syvälle pääsee, kun ohjatusti ja hyvässä ryhmässä tutkii itseään ja toimintatapojaan. Työpajan tunnelma on rento, vapauttava ja energisoiva.Tosissaan ja tahdikkaasti
Työskentelyn lähtökohtina ovat ammattimaisuus (= tosissaan oleminen), tunnevoimaisuus (= innostusta ja intohimoa), tahdikkuus (ei mollaamista) ja vaikuttavuus (haetaan liikahdusta ja aikaansaamista).Työkaluja
Osallistuja saa sekä konkreettisia työvälineitä itse ohjata itseään että tukea ryhmän jäseniltä. Dialogit ovat hyvä- ja syvähenkisiä. Tekeminen perustuu omaehtoisuuteen ja sisältä tuleviin tarpeisiin eikä painostukseen tai pakkoon.
MasterClassin teemat
1. Mestaruusote ja oma kehittyminen. Miten toimia huipputasolla omassa arjessa? Työn mielekkyys ja työstä lumoutuminen.
2. Oleellisen oivaltaminen. Mistä voi luopua, mikä pitää säilyttää? Kiteyttämisen tekniikat ja välineet.
3. Kuuntelu ja keskinäinen kunnioitus. "Kolmannella korvalla" kuunteleminen. Toimiva dialogi työyhteisössä. Ihmisten erilaisuus ja henkisen tilan tarve.
4. Yhdessä tekemisen tahto ja taito. Mitä aito yhdessä tekeminen edellyttää yksilöltä? Miten nähdään ja luodaan yhteinen vuori?
5. Oma työ ja elämä. Roolien ristiveto ja omat arvovalinnat. Aikaa on -periaatteen omaksuminen. Elämän Y-risteykset. Elämänluonnos: miten haluan, aion ja päätän elää?
Sopii
kaikille vaativissa tehtävissä toimiville vastuunkantajille, jotka eivät halua tyytyä vain selviytymään työtehtävistä ja -päivistä, vaan haluavat tarkistaa ja päivittää omaa työsuhdettaan hyvässä seurassa ja ohjauksessa.Toteutus
1. Kokoa sopiva joukko (ryhmä yrittäjiä tai kollegoja, yksikön ihmiset, oma tiimisi tai johtoryhmä) ja mieti mukava paikka.
2. Kutsu nostemestari paikalle.
MasterClassin kulku
17.00 Mestaruusotteen kirkastaminen alkaa
Tilanteesi nyt. Mitä elämä on opettanut? Kovat Jutut - mikä kolahtaa ja miksi? Kiteyttämisen tekniikat, katveajattelu ja keinoja oleellisen oivaltamiseen. Dialogi ja hyvä kuunteleminen. Seuraava askel: vaihtoehtoja ja käytännön keinoja kohottaa toiminta uudelle tasolle. Hyvän varaan rakentaminen.
20.00 Illallinen
21.00 Työskentely jatkuu.Yötauko
Aamiainen
8.30 Oman johtamisen hiominen
Ryhmänosteen voima. Mitä huippusuoritus edellyttää itseltä ja muilta? Viekkaat voimanviejät vs. sielun sähköistäjät. Roolit, statukset ja omat arvovalinnat. Toimivat ja tyhmät tavoitteet - viisas venyy, mutta jaksaa maaliin. Rohtoja itsen henkiseen huoltamiseen.
11.30 -12.30 Lounas
12.30 Yhtenä toimimisen hiominen ja hyvä yhteisö
Työn tarkoitukset, fiksut tavoitteet ja jaettu vastuu. Avoimuus ja luottamuksen rakentaminen. Palkitsemisen keinot. Luova kasvu vai luovutus?
16.00 Kohti hohdokasta yhteisöä
Oman kohennusohjelman ja kukoistavan toimintakulttuurin kiteytys.
17.00 Työskentely päättyy.
Valmennus voidaan toteuttaa myös työpäivän mittaisena, kuitenkin sisältäen illan. Käsiteltävää riittää koko päiväksi!Tuoteseloste
MasterClass on jämäkästi ohjattua dynaamista dialogia, jossa kuljetaan rennossa hengessä oivalluksesta oivallukseen tarkoituksena hakea mestarin otetta omaan työhön ja elämään. Se ei ole perinteistä johtajuusvalmennusta, ei suomennettu valmispaketti, ei sisällä keinotekoisia harjoituksia, persoonallisuuttasi ei kyseenalaisteta eikä tervettä järkeä unohdeta missään vaiheessa. MasterClass on tarkoitettu aikuisille ammattilaisille, jotka haluavat kehittyä ammatillisesti.
Jälkinoste
Työpajan jälkeen voidaan kokoontua AfterClass -istuntoihin, jossa varmistetaan tehtyjen ajatuspäivitysten muuttuminen teoiksi ja tuloksiksi.
Lisätietoa ohjelmasta saa MasterClass -ohjaajalta nostemestari Heikki Peltolalta 0400 602404 tai alla olevalla lomakkeella.Näin MasterClassin kokeneet kommentoivat ohjelmaa
Oli hieno ja ajatuksia herättänyt päivä. Pysähtyminen tapahtui ja pohdinnat jatkuvat.Lämmin kiitos kurssista, oli erittäin kasvattavaa käydä omaa elämää läpi jäsennellen, sitä ei juurikaan muuten tapahdu.
Kiitokset loistavasta seminaarista ja sen nosteesta!
Suuri kiitos upeasta koulutuksesta!
Oli semmoinen tunne, että olen lähempänä omia ajatuksiani ja itseäni. Kiireessä tuntuu kadottavan tajun oleellisesta.
Olen todella tyytyväinen, että lähdin mukaan - ihan kuin olisin löytänyt "selkärankani" takaisin.
En ole tiennyt, että koulutus voi olla näin syvästi vaikuttavaa.
Oli UPEA juttu. WAUUUUU!
Valmennus oli innostava ja ajatuksia selventävä. Pidän kovasti tavastasi vetää valmennus läpi: jämäkästi, hauskasti ja selvästi.
Sait meidät johdateltua olennaisen äärelle. Asiaakin tuli, mutta tällaisissa kohtaamisissa asia on toisarvoinen, tärkeintä on se, jolle ei ole sanoja.
Koko koulutus oli mieleenpainuva ja minuuttani vahvistava kokemus. Omat mestariotteeni pitivät ja olo on monessa mielessä vahvempi kuin ennen koulutusta.
Koulutus teki tehtävänsä ja oli hintansa väärtti.
Kiitos upeasta eilisestä! Hauduteltavaa jäi laajasti.
Kiitos vielä ihanasta ajasta saada miettiä itselle tärkeitä asioita, liian harvoin tuntuu olevan sille aikaa! Moni asia on jäänyt itämään.
Tällaiselle on suuri tilaus varmasti monissa muissakin työyhteisöissä.
Suosittelen lämpimästi!
Kiitos mieliin jäävästä koulutuksesta. Metodi on erinomainen ja keskustelut sekä avoin ilmapiiri ovat juuri sitä eliksiiriä mitä jokainen tarvitsemme.
Olipa huikea sessio!
|
|