Ken Robinson: The Element

Hauska ja oivaltava kirja siitä, miksi jokaisen kannattaa etsiä oma elementtinsä. ostuin miehestä EK:n seminaarissa 3.11. ja nyt on molemmat kirjat luettu. Täältä saa esimakua hänen maailmankuvastaan...

Mutapainin ystävät

Lopultakin DVD:nä. Nauran vieläkin maha kippurassa. Ei kokonaisuutena nouse ihan Velipuolikuun tasolle, mutta on tämä tuntia ihan tolkuttoman  HUI-keeta hengen lentoa Petelius-Heiskaselta. Ja viimeisen jakson loppulaulu ("Yhtenä yönä") nostaa edelleen ihon kananlihalle.

Luciano Pavarotti: Caruso

Tämä Lucio Dallan sävellys on väkevä todistus tunteiden nostemagiasta. Pavarotti on aina omassa elementissään, mutta sekä säveltäjän kanssa esitetty live-duetto että Jeff Beckin kitaralla ryyditetty versio soittavat sieluani tuhansien volttien voimalla.

Mikko Alatalo: Yhdentoista virran maa - siirtomaasuomen laulut

Lopultakin saatavana cd:nä! Kappaleita, joita 80-luvulla kuuntelin ihan liekeissä ja edelleen säväyttävät: Teuvo, Saarna, Isänmaa, 
III tasavallan vieraana, Kireässä piirissä. Vielä odottelen "Viimeistä lehmipoikaa"...

The Beatles remastered box

Beatlesien koko tuotanto yhdessä paketissa, remasteroituna. En ollut yhtyeen erityinen fani 60-luvulla, mutta nyt laulut aukeavat ihan klassisina ja elämän kokoisina.

Aitous

Kiitos jokaisesta aidosta tunteesta, sanasta ja eleestä. Eläköön aitouden taito! Kun joskus aika nuorena mietin omia elämänarvojani, päädyin siihen tulokseen, että on helpompaa elää jos ei itseään petä. Tosi sattuu, mutta sellaista elämä on.

George Martin: In my life

Viidennen beatlen musiikillinen testamentti, jossa monet vähän yllättävätkin tähdet tulkitsevat Beatle-musiikkia. Mykistävää! Jeff Beckin "A day in the life" on tulkinta, joka on yksi kaikkien aikojen suosikeistani. 

Hyvä palaute

Jokainen hyvä palaute herättää syvää kiitollisuutta ja auttaa jaksamaan. Joka päivä yritän havaita aiheita hyvän palautteen antamiseen ja aina niitä löytyy. 
Ja miksi pihdata kun näin voi helposti nostaa omankin arkensa tasoa.

Lapset

Heissä on vilpitön elämänilo ja valomme.

 

Johanna Iivanainen & Lyra All Stars: Satakieli 

Johanna tulkitsee ihanalla enkelin äänellään laulut, joille Aaro Hellaakosken runot antavat perustunnelman ja joita Vega Välitalon sävelet uljaasti siivittävät. Erityisen hyvin iskee maaseudun rauhassa kuunneltuna. 

David Bohm

Tiedemies, jonka ajatukset ovat väkevästi muovanneet elämäsuhdettani. Ei ole elämä niin pieni kuin meillä on taipumus nähdä. Bohmin keskustelut Krishnamurtin kanssa kirjassa "Ajan päättyminen" ovat todellinen syväsukellus mielen ja maailmankaikkeuden ytimiin. Ei tarjota vastausta vaan hyvät linssit.

Pafos-seminaari

Yksi elämäni käännekohdista oli osallistuminen Esa Saarisen seminaarin kesällä 1996. Tätä mielen tärähdystä on ihan turha yrittää kuvailla, se pitää jokaisen itse kokea. Olin mukana 15 kertaa ja oletan siksi tietäväni mistä ilmiöstä puhun. Esa ei ole vain keksinyt vaan on todeksi näyttänyt, että ihminen on enemmän kuin päälle näkyy.

Facebook

Mainettaan mukavampi kohtauspaikka. Mukava "kuunnella" erilaisten ihmisten mietteitä. Minulla ainakin on tasokas ja välillä oikein lennokas kaveriporukka.

 

Nuoret

Heissä on tulevaisuus ja toivomme.

Kirjastot ja kirjakaupat

Rakastan kirjastoja ja kirjakauppoja! 
HelMet ja Amazon.co.uk ovat suosikkimestojani. Eläköön kirkkaat kiteytykset ja tuokoon valoa ihmisten mieliin!

Youtube

On siellä hömppää, mutta todella paljon ihmismielen uljaita luomuksia. Melkein mitä tahansa etsin, huomaan päätyväni Youtubeen tai Wikipediaan (ja tulen autetuksi).

Fennica

Suomen paras musiikkikauppa. Enpä itse asiassa ole mistään maasta maailmalta parempaa löytänyt. Hyllyillä ei ole pelkkiä päivänhittejä vaan koko musiikin mahtava kirjo äänitteinä ja kuvatallenteina. 

LG polttava DVD

Ostin Hulluilta päiviltä maanmainion laitteen, jolla voi yhdellä napin painalluksella siirtää vanhat VHS-nauhat DVD:lle. Tuli samalla katsottua vanhoja kotinauhoja ja muita aarteita. Mukavia muistoja heräsi henkiin.

Naiset

Heissä on elämän voima ja noste.

Tuomari Nurmio

Dumarin keikka Kulttuuritalolla 24.10. eturivissä oli yhtä hurmosta. Nyt "Tuhannen kapakan laulut" soivat autossa eivätkä kyllästytä. Keikka tulee muuten YLE Teemalta, JI-PII!

Spotify

Musiikin aarrearkku.

The Beatles: Love

Jo kolmas Beatles-bongaus. George Martinin luovan nerouden näyte. Kuuntele levyä 5.1 -versiona tai katso DVD-dokumentti Cirque du Soleilin esityksestä Las Vegasista. 
Takaan, että ällistyt!

Tom Tom GPS

Kun työ on milloin missäkin oudossa osoitteessa, säästää paljon stressiä, 
jos laite kertoo miten työpaikalle pääsee ja paljonko se kestää. Miten muutenkin laitehullu mies koskaan pystyi pitkittämään niin kauan GPS:n ostoa?

Vanhat

Heissä on elämän syvyys ja viisaus.