![]() YHTENÄ -kirjan julkistusjuhla Marskissa 24.08.2011 |
||
![]() Nostemestari vastaanottaa ovella ja kustannustoimittaja Karoliina Yli-Kerttula ojentaa lämpimäisen. Riitta Pakkanen (vas.) on jo saanut omansa. |
![]() WSOYpron toimitusjohtaja Salla Vainio toivottaa vieraat tervetulleiksi. |
![]() Kutsuvieraat kuuntelevat latautuneesti ja myötäeläen. |
![]() Taustalla näkyvä kuva on yksi kirjan keskeisistä kaavioista. Se kuvaa latauksen osatekijöitä ja vaikutusta tuloksiin. |
![]() "Ihmisen on hyvä olla silloin, kun hän saa arvostamiensa ihmisten kanssa sellaista, mitä pitää tärkeänä." |
![]() Etualalla professori Raimo P Hämäläinen, systeemiälyn toinen kehittäjä. |
![]() Onnellinen mies Nasima Razmyarin onnittelujen kohteena. |
![]() Esa Saarisen mielestä "Yhtenä" on merkittävä läpimurto. |
![]() Ihmiset heittäytyivät neljän minuutin dialogiin keskenään. Ohjeena oli jutella sen lähellä olevan kanssa, jonka kanssa ei tullut paikalle. |
![]() Omistuskirjoitusten kirjoittaminen on mukavinta kirjan kirjoittamisessa. Vuorossa Kaisa-Mari ja Anita Ruokolainen. |
![]() Akateeminen kirjakauppa on hyvin varautunut kysyntään. |
![]() YHTENÄ on näyttävästi esillä WSOY:n kirjakaupan näyteikkunassa Bulevardilla. |