|
Heikki Peltola:
Jokaisella on Juttunsa - se nostaa mistä syttyy
(Talentum 2002)
Sisällysluettelo
I
KITEYTÄ
1.
Turun junassa kolahtaa
Sanat heräävät
henkiin. Tajunnan typistäminen on hengen viemistä hitaasti. Miljoona sielua
sykkyrässä. Työ nostaa, työ lyö. Vaihtoehto on aina. Pelasta ainakin
itsesi. Kuuntele omaa puhettasi. Mieli muuttuu sekunnissa. Työ ei ole tauti,
josta pitää parantua. Elvytysohjelman käynnistäminen. Jokaisen pitää etsiä
oma Juttunsa.
2.
Kiteytyskortilla korvien väliin
Pikku nyppimisistä
kertyy huolten kuorma. Joutuu tekemään vai saa tehdä? Hampaat irvessä ei
synny hyvää jälkeä. Eläminen on muutakin kuin työtä vuorotta. Onni
karttaa työn täyttämää elämää. Mitä teet, sitä olet toisten silmissä.
Ensin on havahdus. Tyytyä kohtaloon, vaikka ei tyydy. Unet toteutuvat vain, jos
herää.
3.
Mielen kuorman kimppuun
Sama jatkuu; aika ei poista ongelmia. Ruttunaamojen määrä on vakio.
Tie ei ole tukossa. Kolmen metrin koskemattomuusvyöhyke. Oman päivän pilaaja
tietää, mutta ei tajua mitä tekee. Kiteytys = minuutti latautunutta
vastaamista. Kaiva omat ajatuksesi katsottavaksi. Pane piilominäsi vastaamaan.
4.
Eroa keskinkertaisten kerhosta
Jokainen haluaa hyvää ja kaunista. Jos keskinkertainen kelpaa, saa vain
keskinkertaista. Päivän tärkein päätös: kumartaako pomoa vai asiakasta.
Hierarkiasta tuli arvon mittari. Puuhastelua ja byrokraattista pöhötystä.
Hylkää se mikä ei toimi. Laadi eroanomus Keskinkertaisten kerhosta.
5.
Onnen saa osaamalla
Näkymättömät nyörit nykivät meitä ylös ja alas. Pikkupulmista
kasvaa hallitsematon hirviö. Työ kuin leikkiä. Haasteet tuovat hurmoksen.
Johtajuus alkaa henkiin heräämisestä. Ota elämä omiin käsiin. Oivalla
osallistumisvajeesi. Intopuntari. Innon ja onnen herkkä logiikka.
6.
Kovien Juttujen kimara
Vuoden huippuhetket. Pieni on aplodien osuus esityksestä. Täyttymystä
odottavan aika on pitkä. Helppo haukotuttaa, hankala herättää henkiin.
Mestaruus alkaa rohkeudesta ja nöyryydestä. Maailman metelissä mielen kaino
kuiskaus ei kuulu. Valtaa on valtavasti. Aivot kutistuvat, jos niitä ei käytä.
7.
Onko hitsaamisessa hohtoa?
Kaunis mieli erehtyy. Hanki parempaa luulemista. Työn uusi etiikka. Jos
aika on rahaa, elämästä tulee ansaintaa. Onko työn jälkeen elämää?
Hurmosta hihnalla, kicksejä konttorissa. Punainen lanka piilossa. Kumisevat
missiot, helisevät visiot. Työtä tarjolla tekniselle toteuttajalle. Aspiriini
poistaa kivun, juurihoito syyn.
II
KEVENNÄ
8.
Ei näe mihin ei katso
Kun työ ei näy, kuulu, haise, maistu. Katse katveisiin. Voiko valita
viisaasti, jos ei ole mistä valita? Me olemme ongelma. Pää täynnä oletuksia
ja odotuksia. Joulupukki on, jos uskoo. Lainalaatikko. Tulee sitä mitä kukaan
ei ole tilannut. Pieni on pienen mielen maailma. Hetken huuma ei ravitse.
Tavoitteleva ei onnea tavoita.
9.
Sinulla on oikeus olla Sinä
Juuttuva minä, muuttuva minä. Mitä tahansa muuta kuin totuus.
Surkuttelemalla sympatiaa. Pyrkyrin pitkä piina. Aidosti itsevarma ei tarvitse
pätevyydelleen pönkitystä. Itseensä tyytymätön on helppo kohde henkiselle
holhoukselle. Käpertynyt tarpoo ihmissuhteiden suossa. Liituraita-Rambo ei saa
ihmisiä puolelleen.
10.
Ylikuorma kaataa kiltit, ahneet, herkät ja tyhmät
Pieniin pirstottu työ. Kasvoton raha. Ensin tulee tympäännys. Keho
osaa kieltäytyä yhteistyöstä. Uupumus tarttuu. Kaikki ovat tartunnan
saaneita. Heittäydy hankalaksi tai tuhoa itsesi työllä. Naurutesti.
Sinnittelyn tie on hikisin.
11.
Pelko hyydyttää hengen
Pelolla johtava pienentää ihmiset. Jokainen mokaa, onneksi. Hissutus
estää irtiotot. Rohkeudesta rankaiseminen synnyttää hiirulaisia. Kahden
kohdatessa alkaa henkien taistelu. Alistamalla ei rakenneta luottamusta.
Vastareaktio vallan käytölle: viha tai orjan elkeet. Vajaaksi jää, jos ei
saa tehdä mihin pystyy.
12.
Roolipelejä työpaikkateatterissa
Kolme opettajaa, kolme statusta. Jokainen liike, jokainen sana tulkitaan.
Nokkimisjärjestys = nöyryytyshierarkia. Tuijotus on taisteluhuuto; katse
viestii valtaa tai välittämistä. Virtaa kulkee ihmisten välillä. Kukkulalla
mieli kohoaa ja ryhti paranee. Asema ei määritä sydämen sivistystä. Matto
vedetään kukkojen alta.
13.
Syväsukellus mielen maisemaan
Elämä on iso, mutta saa siitä pientä. Työ voi olla mahtavaa menoa.
Sukella itseesi. Itsestään on helppo innostua. Hyvää päivää, minä.
Seitsemän minuuttia oman mielen maisemassa. Lataudu, keskity ja kiteytä
itsesi. Kynä ja paperi on silta itseen.
14.
Katso tähteä, näe tähtitaivas
Älä tongi tunkiota. Vankilaa vaihtamalla ei voi vapautua. Hyvässä elämässä
on aikaa rakkauksille. Muistuta itseäsi mestaruuksista, heikkoudet muistat
muutenkin. Jossakin on tasapaino. Tähtiä ja taivas. Suora yhteys olevaan. Live
from Life. Ei palkkajoulu ja pikkujoulu piinasta pelasta.
III
KOHENNA
15.
Vaikeasta tulee helppoa
Perusasiat pielessä. Kukaan ei ole solisti syntyessään. Pikatie on
puppupuhetta. Tasangolla ei saa tylsistyä. Sota mestaruutta vastaan.
Hohdokkaiden hetkien haussa. Syttyjä, Suorittaja ja Seurailija keskeyttävät.
Viisi avainta Isoon Oveen. Takapakkitakuu; kehitys on hitaampaa kuin haluat.
16.
Viisaat toimivat toisin
Toisten ajatuksia lainaamassa. Kymmenen mestaria, 20 kovaa kisälliä.
Mikä Petersissä puhuttelee, miksi Sam säväyttää, mitä Ollila tekee toisin
kuin jokapaikan jormat? Viisasten kerho on pieni. Tervettä järkeä, räväkkyyttä
ja jaloa mieltä. Viisas haluaa ihmisten loistavan.
17.
Olet missä olet mukana
Mestari ei tasosta tingi. Ulkoa ohjattu ei haasta eikä huumaa. Muistuta
mieleen miksi. Tahdin määrää asiakas. Vain-minä latistaa itse itsensä.
Heittäydy hankkeisiisi. Asiakkaalla on nimi. Listaa hankkeesi. Tutki
tukijoukot. Tylsä toimenkuva vai Tehtävä, joka sytyttää?
18.
Puhu pomolle!
Pikaohjeita oman pomon johtamiseen. Petollisimpia ovat oletukset.
Avoimuus ei oikeuta kaatamaan likasankoja toisten niskaan. Pelon poistaminen
poistaa pokkuroinnin. Kehityskeskustelun uusi henki: kuulustelusta kuunteluksi.
Suora puhe vapauttaa ja velvoittaa.
19.
Sinä olet mestari, me olemme mestareita
Kaiva esiin työystävien mestaruudet, heikkoudet havaitset muutenkin.
Tunteita on oltava, mutta ne eivät saa sanella. Kaikista ei tarvitse pitää,
mutta aikuisten on osattava tehdä työtä yhdessä. Kukaan ei saa
ansaitsemaansa arvostusta. Anna Ystävän neuvo työystävälle.
20.
Ilman arvoja oleminen on arvotonta
Ote itsestä avaa oven mestaruuteen. Valtaa ei tulla antamaan. Vastuu on
ensin. Omat arvot ja arvovalheet. Minun Juttuni. Tarpeet ovat puutostiloja. Ei
voi olla onnellinen elämällä toisen elämää. Herrojen huvia: arvokäskyjä
kuuroille korville.
21.
Järjestä pääsi tai pääset järjestäsi
Liian paljon työtä, liian vähän leikkiä. Etsi olemisen
innostavuudet. Siivoa sotkut, lakoa läjät. Puolet ajasta puuhastelua.
Kaksitoista rohtoa raatajille. Kun kaikki kaatuu, pidä minuutin loma. Lopeta
ennen kuin loput. Naura, hihitä, hymyile, tirsku. Viisi tuntia tyhjäkäyntiä,
kolme kohellusta.
IV
KUKOISTA
22.
Se nostaa mistä syttyy
Kirkas ja kiihottava. Maistele hankkeitasi. Kenen päivän työsi
pelastaa? Ilman aivoja ei ole tunteita. Työ esittävänä taiteena vai pelkkää
puurtamista päivästä toiseen. Innon liekki palaa. Lapsi on läsnä.
Latautunut tekeminen herättää henkiin.
23.
Mestariminä ei odottele elämää
Kiltit, välistävetäjät
ja vapaat. Vastuusta alkaa vapaus. Ei tulla suureksi vaan elää suuresti.
Oletko paikalla kun elämä on? Tällainen olen, Mestariminä. Mestaruus ei ole
päätepiste. Sinkoilu seis. Mielen hallinnan hurja harha. Kuriton on onneton.
24.
Noste on yhdessä nousemista
Emme ylitä itseämme vaan teemme sen mihin pystymme. Nostetta syntyy kun
ihmiset nostavat toisiaan. Nostatus vastaan latistus. Kuuden hengen kertolasku.
Sama maali sytyttää. Älä lukitse väärää vastausta. Dialogi on yhdessä
ajattelemista. Pelit pilaavat yhteisen ilon.
25.
Elämä on yhdessä tekemistä
Ihminen oman sivistyksensä vankina. Näkeminen on toimimista.
Liimalapputerrorismi. Olemme enemmän kuin lapussa lukee. Unelmien yhteistyön
kymmenen kiintorastia. Lastentarhan opit pätevät edelleen. Jos rakastaa,
haluaa tehdä hyvin. Kiteytä oma Juttusi. Jokainen tarvitsee tilan olla
se mitä on.
|