Hyvässä yhteisössä toteutuvat ihmisten perustarve kuulua johonkin, kasvaa ja saada tehdä jotakin hyvää ja tarpeellista toisille.

1.  Toiminnalla on kirkkaasti kiteytynyt tarkoitus ja tämä ohjaa toimintaa.
2.  Tavoitteet
ovat rohkeat ja jokainen kokee voivansa vaikuttaa omiin tavoitteisiinsa.
3.  Vastuut on jaettu niin, että jokainen ymmärtää oman roolinsa kokonaisuudessa.
4.  Tapa toimia on suoraa. Epäkohdista puhutaan avoimesti ja niihin puututaan. 
5.  Ihmiset kunnioittavat toisiaan ja luottavat toisiinsa. 
6.  Aikaansaannoksista voidaan olla ylpeitä, tulokset puhuvat puolestaan.
7.  Yhteisö kehittyy ja sen ihmiset kokevat kasvavansa.


Vahvassa yhteisössä Heikossa yhteisössä

1. On monta kohottavaa syytä olla olemassa.
Yhteisöllä on selkeä, aidosti ihmisten aineellisista ja henkisistä tarpeista johdettuja syitä olla olemassa ja synnyttää lisäarvoa ihmisten elämään.

1. Ajelehditaan suuntaa vailla.
Yhteisö ei tunnista tarkoitustaan. Sen on toiminta on itseisarvoista ja omanapaista.

2. Halutaan tehdä yhdessä ihmeitä.
Uskalletaan yrittää synnyttää yhdessä ihmeitä ja isoja asioita. Tavoitteet ovat sytyttäviä ja ihmiset todella haluavat niiden toteutuvan.

2. Pomo päättää tavoitteet yksin.
Yksipuolisilla, ylhäältä annetuilla vaatimuksilla hiostetaan ihmisiä tavoittelemaan sellaista, mitä he eivät koe aidosti omakseen.

3. Kaikilla on valtaa - kaikilla on vastuu.
Ihmiset sisäistävät oman roolinsa ja tehtävänsä yhteisössä, jakavat vastuun tuloksista ja ovat valmiita venymään ja joustamaan.

3. Johto käskee ja kyttää.
Vastuu on keskitetty "ylös", "alhaalla" vastataan vain annettujen tehtävien tunnollisesta ja tehokkaasta suorittamisesta annetun ajan puitteissa.

4. Puhutaan suoraan ja kuunnellaan kaikkia.
Asioista puhutaan intohimoisesti ja avoimesti. Tieto kulkee joka suuntaan. Havaitut epäkohdat halutaan korjata heti ja yksissä tuumin. Haasteet ja vaikeudet yhdistävät ihmisiä.

4. Pantataan ja pihdataan.
Ei ole turvallista olla eri mieltä kuin muut. Epäkohtien esittäminen tulkitaan epäluottamuksen osoitukseksi johtoa kohtaan. Tietoa pantataan ja tunteita pihdataan.

5. Luotetaan toisiin ja itseen. 
Ihmisiä kuunnellaan ennen kuin heitä koskevia asioita päätetään ja he saavat vaikuttaa sekä oman työnsä tavoitteisiin että sen toteutuksen tapaan.

5. Pelejä ja kyräileviä kuppikuntia.
Yksilön oletetaan luopuvan omista ajatuksistaan ja tunteistaan ja alistuvan yhteisen hyvän nimissä tyhmiin päätöksiin ja typeriin toimintatapoihin.

6. Syntyy tuloksia ja viihdytään.
Ihmiset kokevat onnistuvansa ja ovat ylpeitä yhteisöstä. Heitä rohkaistaan ottamaan riskejä ja palkitaan reilusti paitsi hyvästä työstä, myös aktiivisuudesta, luovuudesta ja rohkeasta yritteliäisyydestä.

6. Piiskaa ja porkkanoita.
Ihmisiä odotetaan vain annettujen tehtävien kuuliaista noudattamista, juoksemista porkkanoiden perässä. He ovat muodollisesti sitoutuneita, mutta piiskan pelko on suurempi motiivi kuin onnistumisen tuoma onni.

7. Syntyy kasvua ja kukoistusta.
Ihmiset oppivat ja kasvavat saadessaan tehdä hyvässä seurassa sitä mitä rakastavat tehdä. Henkisesti innostava yhteisövire synnyttää uusia innovaatioita ja sen seurauksena yhteisö kasvaa ollen tänään enemmän kuin oli eilen.

7. Kitumista ja kutistumista.
Hierarkkisella johtamisella ja kankeilla säännöillä ihmisistä leikataan luovuus,  itsetunto ja inhimillinen arvokkuus. Ihmisistä tulee koneiston tahdon teknisiä toteuttajia. Hengen surkastuessa kasvu tyrehtyy.